Talon
suunnittelukriisissä on päästy eteenpäin. Kiitos uudestaan kaikille kommentoijille, jotenkin asioista kirjoittaminen ja kommenttien lukeminen selkeytti omia ajatuksia. Yksikerroksisessa pysytään. Sitä toivoimme ja se on päätoiveemme edelleen. Kerrosmietintä todella oli viime hetken paniikkia. Lisäksi pääosin pysytään vanhassa luonnoksessa muutenkin.
Ne mitä oikeasti piti miettiä oli vino seinä ja takan paikka. Mitään järkeä ei ole rakentaa taloa, jossa jokin vaivaa alun alkaen, joten vinosta seinästä halusimme eroon. Vino seinä kuului viihdehuoneeseen ja siitä emme missään nimessä halunneet luopua. Joten, kun viihdehuoneelle etsittiin uusi paikka, koki muutama muukin tila muutoksen. Ja jostakin oli myös pakko luopua. Meillä luovuttavien listalle joutui pukuhuone. Halusin alunperin erillisisen pukuhuoneen saunan ja pesuhuoneen yhteyteen, mutta se saa nyt väistyä.
Muutosten jälkeen olohuoneeseen tulee lisää ikkunoita. Meidän vanha sohva menee viihdehuoneeseen ja olohuoneessa ikkunoiden paikka pitäisi mitoittaa tuleville sohvalle/sohville sopivaksi. Tuntuu, että jo tässä luonnosteluvaiheessa on niin paljon mietittävää sisustuksen suhteen. Tällä viikolla ollaankin innokkaasti googletettu sohvia ja mietitty niiden tyyliä ja muotoa. Miehelle lupasin, että sohva/sohvat on mukavat, pehmeät ja tilavat. Ensin mietin isoa kulmasohvaa, mutta koska meille tulee varmaankin tummanharmaa sohva, niin se tuntui liian raskaalta. Kaksi isoa sohvaa tuntuu paremmalta vaihtoehdolta ja sinne kulmaan saa sitten kätevästi pöydän. Pituutta sohvilla saisi olla sen n. 2.5 metriä. Viimeisille sijoille pääsi kaksi sohvaa, joita kumpaakin kävimme koeistumassa lauantaina.
![]()
Miehen ehdoton suosikki kuvien perusteella oli Muuton Rest. Minua miellytti kuvissa Interfacen Mama sohva. Näillä sitten istuskeltiin ja mallailtiin pitkä tovi. Kummankin suosikiksi nousi tuo Muuton Rest sohva. Niin mukava, mutta samalla ilmavan näköinen. Teräspohja, kunnon tammiset jalat, kangas jonka kestävyys on 100 000 Martindalea, hyvät materiaalit tyynyjen täytteinä ja 2,6 metriä pitkä. Mitä muuta sitä voisi toivoa paitsi pienemmän hintalapun summan.
Lisäksi Vepsäläisellä käydessä katsastettiin hieman Jielden lamppuja taas kerran. Ongelma on, että haluaisin näitä vaikka mihin.
Olohuoneeseen tarvittaisiin jalkalamppu tänne ja uuteen taloon. Ja tuo yksinkertainen korkea punainen olisi täydellinen mallinsa puolesta. Punaisena emme sitä ikävä kyllä voisi ottaa, mutta sama mustana. Olemme kuitenkin suunnitelleet keittiöön Jielden seinälappuja. Juuri noita kuvan alareunassa olevia mustia. En tiedä onko se sitten jo liikaa jos meillä on kolmessa paikassa Jieldejä, koska
tytöllä kuitenkin omansa jo on. Toisaalta keittiö ja olohuone on yhteistä tilaa, joten nämä Jieldet voisi olla se yhdistävä tekijä. Kyllä minä nämä taidan haluta kumpaakin tilaan. Hienoa itselleen perustelua :).
Nyt haaveilusta takaisin arkeen valmistautumaan. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!