Quantcast
Channel: Tasapainoa Tavoitellen
Viewing all 373 articles
Browse latest View live

Postilaatikkoinspiraatiota

$
0
0
Meidän talosta tulee mitä suurimmalla todennäköisyydella valkoinen mustilla ikkunoilla ja katolla. Samat sävyt toistuvat varmasti myös sisustuksessa. Minun värini on kuitenkin ollut aina myös punainen ja sitä väriä haluan tuoda myös uuteen kotiin.

Punaiseen ulko-oveen en ehkä ole valmis, mutta punaisen postilaatikon haluaisin. Etsiessäni punaisia postilaatikoita törmäsin Flexboxin kauniisiin ja kohtuuhintaisiin vaihtoehtoihin. Meille sopivin olisi ehkä tuo keskikokoinen. Toisaalta iso postilaatikkokin olisi kätevä kesäaikaan, kun ollaan enemmän poissa.

Postilaatikon hintaan kuuluu eteen tuleva laatta. Laattaan saa joko tekstiä tai tekstiä ja kuvan. Kuva voi olla myös joku oma kuva. Itse varmaan kallistuisin ihan tekstilaatan puoleen, mutta kätevää kun nimilaattaa ei tarvitse erikseen hankkia.




Perusbobit näyttävät vähän tylsiltä tämän jälkeen.

KesäLEO

$
0
0
Leokuosiin olen viime aikoina ollut hyvin ihastunut. Minulla on ympärivuoden toimiva LV:n perus ruskea leohuivi ja talvinen Diane Von Furstenbergin puna harmaa leohuivi. Nyt jo jonkin aikaa on mieli tehnyt kesäistä vastaavaa. Onneksi ainakaan tarjonnasta ei ole pulaa.

Kuvat TheOutnet.

Kuvat Louis Vuitton.

Kuvat Mulberry.

Diane Von Furstenbergin huiveja saisi The Outnetistä edullisesti. Mutta jotenkin värit eivät kuitenkaan ole ihan sitä mitä haluan. Mulberryn huiveissa on kivoja sävyjä, mutta en niitäkään näe ihan joka asun huivina. Kivoimmat mielestäni löytyy Louis Vuittonilta, mutta hinta on tietysti kaikista kovin. Mutta tuo vaaleanpunainen olisi juuri sitä mitä etsin ja materiaalihan on mitä ihanin. Vaikka muuten en LV ihmisiä olekaan, niin nämä huivit minua ihastuttaa joka kerta.

Smeg kodinkoneet

$
0
0
Koska tapanani on keskittyä aina siihen oleelliseen, on vuorossa ollut keittiön kodinkoneiden mietintä. Meille ei ole tulossa mitään hienoa tai erikoista, mutta keittiön uuni ja liesi on ne mihin haluan panostaa. Liesi pitää olla induktioliesi ja mielellään hieman normaalia leveämpi. Kaasuliesi on paljon kehuttu, mutta minä pelkään se kaasun kanssa, joten induktio on oikea ratkaisu. Uunin pitää olla tilava kiertoilmauuni.

Asiaa tutkiessani törmäsin tähän Smegin kaksoisuunilliseen yhditelmään.

http://www.koti-in.fi

Tämä yhdistelmä ratkaisisi leveämmän lieden tilanteen 90cm induktiotasolla. Lisäksi siinä on kaksoisuuni. Se mitä meillä on useasti keittiöön kaivattu on toinen uuni. Usein jotain vähän enemmän kokatessa eivät eri asioiden lämpötilat täsmää tai sitten jonkin ruuan höyryt kostuttaa muutkin uunissa olijat. Kaksi toisistaan erillisinä toimivaa uunia voisi ollakin aika ihanat. Liesi tulee saarekkeeseen niin, että se ei näy olohuoneen puolelle, joten sinänsä iso koko ei tuo näköhaittoja.

Smegin jääkaapit ovat minulle tutut, mutta näistä muista kodinkoneista en ole kuullut kokemuksia. Tietääkö joku näiden hinta-laatusuhteesta jotain? Gaggenaulta löysin myös vastaavan, mutta onko jollain muulla merkillä?

Kannustalon Harmaja 165

$
0
0
Minua vaivaa pienoinen Kannustalo ihastus. Sinänsä ihastus on hieman hankala asia, koska minkäänlaista tarjouskilpaa emme vielä ole järjestäneet. Joten voi olla, että minun ja ihastukseni tiet eivät kohtaa. Mutta aina saa haaveilla.

Ihastukseni on eritoten Harmaja mallisto. Ulkoisesti eniten minua miellyttää Harmaja 165.

Kuva Kannustalo.

Pulpettikatto on ihana. Mutta koska meille tulee L-malli, niin ihan noin korkeana emme sitä halua. Mietinkin, että onko se hassun näköistä jos noita vaakaraidallisia ikkunoita yhdistää eri korkuiset päällekkäin? Toimiiko pulpettikatto L-mallissa? 

Pohjaa meillä pitää muokata hirvittävästi kaikkiin malleihin, joten saa nähdä taipuuko kannustalon elementit haluamaamme ja saako ihastukseni vielä toistaiseksi kukoistaa.

Pirteää punaista

$
0
0
Meillä eilisen tehosteväriksi juhliin valikoitui punainen sekä äidille että tyttärelle. Tytölle mekon sanelemana ja äidille tuomaan pientä pirteyttä mustan pitsihameen kanssa.

Mekko Monnalisa, kengät Eli.

Laukku Dior, rannekoru Tiffany&Co, hame ikivanha Diane von Furstenberg.

Ja hieman samisteltiin punaisten kynsiemme kanssa.


Me olemme nyt melkein lomalla. Pientä säätöä vielä vanhan ja uuden työpaikan kanssa, mutta pääosin lomalla. Aika ihanaa ja hyvää lomaa kaikille lomansa aloittaneille!

Kannustalo Harmaja 143

$
0
0
Toinen Kannustalo ihastus on meillä Harmaja 143. Olemme täysin ihastuneet L-mallin arkkitehtiluonnokseen ja sen toteutus on valmistajaa etsiessä se pääasia. Nyt mietimmekin kattoa. Onko tämä tavallinen harjakatto yhdistettynä 280 cm huonekorkeuteen ja ruokailutilan, olohuoneen ja viihdehuoneen lattiasta melkein kattoon oleviin ikkunoihin sittenkään niin huono vaihtoehto?


Se olisi halvempi toteuttaa, ikkunat olisi helpompi pestä, kadulle ei näkyisi meiltä 5 metrin korkeudella ym.

Pohjapiirros meillä on ihan erilainen kuin tuossa esimerkki talossa. Meillä etelään tulee siis keittiö, ruokailutila, olohuone ja viihdehuone. Tässä luonnosvaiheessa keittiö, ruokailutila ja olohuone on yli 50-neliöinen tila ja viihdehuonellakin on kokoa 18 neliötä. Tuonne ruokailutilan ja olohuoneen puolelle mahtuisi isoja harmajan ikkunoita varmasti 4 kappaletta ainakin ja sitten viihdehuoneeseen 1-2 kappaletta. Kyllä sieltä valoa näin tulisi todella paljon ilman pulpettikattoa. Meillä etelä on tuon ajotien varressa eli tieltä näkymät ovat suoraan näihin isoihin tiloihin ja harjakattu toisi vähän vähemmän akvaariofiilistä. Meidän makkari tulee tuonne makuuhuonesiiven päähän ja sinne tulee iso ikkuna myös.

Lisäksi meillä haaveena on osittain katettu terassi ja tällä harjakatolla sen saisi toteutettua helposti. Terassi tulee olemaan koko tuon sisä L:n kokoinen. Ei suorakulmiona vaan L:n muotoisena sekin. Kannustalon mallikuvassa on vain pieni katettu terassi, mutta me aattelimme kattaa kokonaan tuon makuuhuone siiven puoleisen osan. Kulmaan tulee keittiö, joten siten terassi ei pimennä ruokailutilaa ja olohuonetta. Toisaalta peruskatosta tehty katettu terassi on hyvin raskas ja toisenlaisella ratkaisulla saisi keveyttä siihen huomattavasti lisää.
 
On tämä miettiminen välillä turhauttavaa, kun kivoja vaihtoehtoja on liikaa. Mutta ihanaa vihdoin suunnitella sitä omaa ihan omien toiveidemme pohjalta.

Torstai-INSPIS: L-mallisia taloja

$
0
0
Torstain inspiraatiokuvissa on L-mallisia taloja. Aika monenlaisia kattoratkaisuja on olemassa ja nyt pitäisi osata päättää se meille sopivin. Meillä talon muodossa on yksi vino seinä, joten ihan kaikki versiot eivät onnistu. Miten sitä ennen en olekaan tajunnut, kuinka todella kivoja nämä L-mallit ovat.

Pulpettikatolla.

Kuva lakkakivitalot.fi.
Kuva jukkatalo.fi.

Pulpetin ja harjan yhdistelmällä.

Kuva talotutka.com.

Kuva finndomo.fi.
Kesäloman myötä on ollut paljon aikaa talohaaveille. Tuntuu hurjalta, että sitä taloa aletaan rakentamaan luultavasti vasta ensi keväänä. Odottavan aika on pitkä, kun suunnitelmat melkein kaikesta on jo mielessä valmiina.

Kuinka monta ovea on liikaa?

$
0
0
Meillä mietitään ovia. Tällä hetkellä luonnoksessa on kuitenkin 5 ovea ja silloin kodinhoitohuoneessa ei edes ole omaa ulko-ovea.



Tuon viihdehuoneen terassin oven voisimme ehkä poistaa. Sen käyttötarkoitus ei kuitenkaan ole ihan selvä. Makuuhuoneessamme haluan terassin oven säilyttää. Kodinhoitohuoneen ulko-ovea mietin vielä. Meillä on sellainen ollut nyt ja sitä ei ole ikinä käytetty. En oikein ymmärrä sen käyttötarkoitusta meidän elämässä, koska sille ei koskaan ole ollut tarvetta. Haluaisin myös käyttää oven viemän tilan kodinhoitohuoneessa muuten.


Ja mitä mielessä pyörii ovista puhuttaessa?


Ne punaiset ulko-ovet tietysti.

Postilaatikoista kirjoittaessani kommenteissä mietittiin sitä, onko ne sisäpuoleltakin punaiset. Kaikki katsomani ovet ovat punaisia myös sisältä. Mutta toisaalta ajattelin tuon punaisen tuovan kivan piristyksen muuten niin pelkistettyyn värimaailmaan.

Kastelli Plazia 155

$
0
0
Jotta ei mietittäisi pelkkää Kannustaloa, niin otetaan Kastellilta myös esiin todella kiva malli. Tässä Kastellin Plazia 155 mallissa on todella paljon kaikkea hyvää. Pulpettikatto, isoja ikkunoita ja L-malli. Sisäpohjapiirrostahan on helppo muuttaa.

Kuvat Kastelli.fi.

Mikä talossa erityisesti kiinnitti huomioni, oli nuo "eri päin" olevat pulpettikatot. Samalla terassi on saatu katettua kivasti, mutta melko kevyen näköisesti. Mietin vain onko tämä ulkoapäin liian levottoman näköinen.


Pohjapiirroshan ei ole ollenkaan sellainen mitä haemme, mutta Kastellilla talot tehdään Pre Cut laudasta, jolloin edes elementtikoneet eivät ole rajoituksena. Pre cut lautatalot tehdään paikan päällä valmiiksi leikatuista laudoista. Tällöin mahdollisuudet tosissaan ovat rajattomat, mutta toisaalta talon vesikattovalmiiksi saaminen kestää paljon kauemmin kuin elementtitaloissa. Minua henkilökohtaisesti hieman nuo pre cut talot pelottavat, koska tavaroiden ja talon suojaaminen säältä jonkin aikaa on mielikuvissani hankalaa. Lisäkäksi olen niin kärsimätön, että parin päivän pystytys ja sitten sisähommiin voisi sopia minulle parhaiten.

ALE ajatus jouluun

$
0
0
Minun aleostokseni ovat tänä vuonna keskittynyneet sisustamiseen. Tai aleostos, koska olen ostanut vain tietyn jutun, mutta useampana kappaleena.

Eli Room21:n alesta bongasin ihailemani Design House Stockholmin Lightbow kynttelikön puoleen hintaan. Värikin oli se oikea eli musta. Näin tämän vuoden luvallinen jouluhankinta on tehty jo kesäkuussa. Ehkä syksyllä on lupa vielä toiseen hankintaan, kun joulukuume iskee :).


Kiva pieni yksityiskohta on nuo lamppujen ympärillä olevat tähdet.


No ehkä se joulun odotus alkaa sitten vasta kesän jälkeen, vaikka näiden saapumista innolla odotankin.

Lomalla ja lomalle

$
0
0
Kesän alku on meillä mennyt lähinnä mökkeillessä. Olemista ja rauhoittumista kiireisen vuoden jälkeen. Kukkien värien ihastelua, uimista yllättävän lämpimissä vesissä, auringon paistetta ja paljon sateita. Hieman myös taloluonnoksen kommentoimista ja viimeisiä muutoksia. 

Ihanaa kun iltaisin vielä on hieman pimentynyt ja on saanut sytyttää kynttilöitä ja katsella maisemia kynttilän valossa.




Kesän kiirettömyyden hyviä puolia on aika mikä on käytettävissä kaiken tekemiseen. Vanhalla valurautaisella pannulla paistetut pikkuletut ovat niitä maailman parhaita lettuja.


Huomenna meillä lomamaisemat vaihtuu toisenlaisiin ja suuntaamme Espanjan lämpöön melkein kuukaudeksi. Koko perhe yhdessä ja kuukausi kuulostaa aika luksukselta. Samalla blogini hiljenee luultavasti täksi aikaa, koska lomilla olen tietoisesti irrottautunut virtuaalimaailmasta.

Mukavaa lomaa kaikille ja palataan asiaan sitten heinäkuun puolessa välissä. Meillä pitäisi silloin olla lopullinen talon pohjapiirros valmiina ja tässä vaiheessa laitoin vielä ulkonäönkin ihan uusiksi.

Hei pitkästä aikaa!

$
0
0
Otsikon mukaisesti hei vaan kaikille pitkästä aikaa. Olemme palanneet Suomeen ja hieman on vielä lomaväsymystä ilmoilla. Väsyneitä meidän ei pitäisi kuukauden makoilun jälkeen olla, mutta paluu arkeen vaatii aina omat veronsa.

Toivoisin voivani tehdä sarjan hienoja matkapostauksia Espanjan etelärannikosta. Upeita maisemia, kiinnostavia kaupunkeja, mehukkaita ruokia ja hymyilyttäviä alelöytöjä. Niin en kuitenkaan voi tehdä, koska olin myös kuvauslomalle melko pitkälti koko loman. Muutenkin rankan vuoden jälkeen pääpaino todellakin oli olemisessa. Oltiin altaalla, tehtiin hyviä ruokia ja nautittiin elämästä. Alelöytöjä teki vain mies, joten niissäkään ei ole jutun juurta. Todellista ei suorittamista oli kulunut kuukausi ja hyvä välillä niin.



Ekana päivänä räpsäisty kuva partsin maisemista ja meidän pihasta.


Loput kuvat onkin tytöstä.

Nyt ajatukset ovat kääntyneet taas arkisiin asioihin. Meidän pitäisi muuttaa elokuun alussa vuokralle ja sitä suunnitellaan kovin. Lisäksi talon luonnoksia pöyritellään taas kuukauden jälkeen mielessä ja mietitään viimeisiä korjauksia. 

Näillä mielin loppuviikkoon ja meitä kutsuu mökki. Miehen siskot ovat saapuneet tänne toinen Singaporesta ja toinen Abu Dhabista, joten blogi taitaa taas hiljentyä. Mutta tällä kertaa vain loppuviikoksi.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Jieldè SI433 lamppu

$
0
0
Meidän tytöllä on syksyllä synttärit ja loppukesästä aletaan usein kyselemään lahjatoiveita. Koska meillä on aika isot suvut eli paljon lahjanostajia olen aina yrittänyt keksiä jonkun isomman lahjan, joka kestäisi aikaa ja useampi voi siihen samaan lahjaan osallistua. Näin lahjoja ei tule niin paljoa, tulee muitakin lahjoja kuin leluja ja synttäreistä jää jokin kiva juttu tytön elämään pitkäksi aikaa. Tällä kertaa mietimme toiveita yhdessä tytön kanssa ja päädyimme tytön toiveesta pinkkiin lamppuun. Se ei kyllä minua yhtään ihmetyttänyt, koska kaikki toiveet ovat jotain pinkkiä. Minun vaikutus näkyi sitten lamppumallien etsinnässä.

Päädyimme Jieldèn malliin SI433 eli siihen pienempään monisaranalliseen jalkalamppuun. Varressa osia on 4 ja jokainen on 30 cm pitkä. Koko oli mielestäni juuri sopiva ja monikäyttöinen. Lampun voi laittaa työpöydän viereen työvaloksi, sängyn viereen iltalampuksi tai nojatuolin viereen lukulampuksi. Lamppu ei kuitenkaan ole liian massiivinen lasten kalusteiden kanssa.



Vasemmalla malli ja oikealla väri.

Aika ihana ja oma haaveeni siitä isosta mustasta taas nostaa päätään. Upeita lamppuja on vain liikaa. pelkäänkin uuden kotimme olevan sellainen äidin lamppuhaaveiden tyyssija, josta tyylikkyys ja kodikkuus on kaukana :).

Mulberryn upea punainen

$
0
0
Mulberryn mallisto on tänä syksynä täynnä suosikkiväriäni kirkkaanpunaista. Ja mitä ihanuuksia sieltä löytyisikin. Suurimpana suosikkinina ja realistisen hintaisena Mulberryn perinteinen puu huivi.


Mallistossa on myös paljon pelkistetyllä rusetilla koristeltuja asusteita. Hieman tulee Salvatore Ferragamo mieleen, mutta ei rusetilla patenttia ole.


Jos olisi tarvetta, niin malliston laukku olisi ehdottomasti haavelistalla. Tarvetta ei ole, mutta hieman silti näistä haaveilen. Mukava asia ei vaan ole nuo hinnat. Del Rey maksoi viime syksynä 1000 e ja nyt 1450 e. Bayswater malliston muunnos vetoketjuilla on lähtöhinnaltaan huimat 2000 e. 


Ei kyllä minun kaappiini tällä hinnalla nämä laukut enää löydä joten haaveeksi saa jäädä ellei aleista joskus satu tekemään löytöjä.




Syyshaave - Monica Vinader Esencia

$
0
0
Heinäkuun lopussa alkaa kaikki syksyjutut jo kovasti kiinnostamaan, joten luvassa vielä toinen haavepostaus syksyä varten. Muutaman aleostoksenkin olen nyt tehnyt syksyä silmällä pitäen, mutta palataan niihin kun ne kotiutuvat. Viime syksyn haave oli Mulberryn Del Rey viininpunaisena ja se tuolta kaapista syksyn iloksi löytyykin.

Tämän syksyn suurin haave on viininpunainen myöskin, mutta huomattavasti pienempi kooltaan. Olen aivan uskomattoman ihastunut tähän Monica Vinaderin Esencia sarjaan etenkin viininpunaisena.

Kuvat Monica Vinader.

Rannekoruissa tuo metalliosa on koristeltu rubiineilla ja timanteilla. Toisessa on pelkkiä rubiineja ja toisessa on sekä rubiineja että timantteja. Kummatkin ovat todella kauniita ja mietin kovasti kumpi olisi kauniimpi. Hintaeroa näillä myös on hyvin paljon, joten toivottavasti edullisempi voittaa pohdiskelun :).

Sarjaa on tarjolla myös vihreillä smaragdeilla.



Monica Vinaderin ale nyt kesällä  ei aiheuttanut mitään mielihaluja. Lähinnä viime talven alesta jäänyttä tavaraa eikä mitään uudempia juttuja. Nyt mietinkin mahtaisiko näitä saada ensi talven alesta vai myydäänkö ne loppuun ennen sitä. Lisäksi olemme lentämässä 26.12. ulkomaille ja viime vuonna ale ei muistaakseni ennen sitä alkanut. Tällainen olisi kiva lisä tuomaan rannekoruihin hieman lisää väriä.

Asuntomessujen anti/ ei anti

$
0
0
Me kävimme tänään ensimmäistä kertaa elämässämme asuntomessuilla. Onneksi aika vaatimattomin odotuksin lähdimme, koska emme sieltä mielestämme kauheasti saaneet. Ulkonäöllisesti taloista löytyi monta meitä miellyttävää. Modernia ja isoja ikkunoita, niitä tuntuu monet nykyään suosivan. Sisustuksellisesti myöskin koin hyvin monen kohteen olevan niin samasta puusta veistetty, että persoonaa olisi kaivattu. Minua muutenkin kyllästyttää, kun tuntuu tässä modernin sisustuksen puumissa kaikilta löytyvän melko samanlaiset kodit. Tiedän, meillä on myös sellainen ja tuleva koti etenkin.

Mitä mukaan sitten jäi? Muutamia kivoja yksityiskohtia ja huomioita. Lisäksi varmuutta tiettyjen omien ratkaisujen oikeudesta. 

Yksityiskohtia:

Olen ajatellut laittaa meidän eteisessä olevat Muuton Dotsit tulevaan pukuhuoneeseen. Ne ovat mustat. Mutta olipas nämä puunväriset todella kivat myöskin.


Olen ennenkin kirjoittanut Iittalan Nappuloista. Ne ovat edelleen ihania, etenkin nuo kultaiset. Näitä voisin toivoa joulupukilta.


Olemme suunnitelleet takan viereen jonkinlaisia seinään upotettuja/seinään kinteästi rakennettuja hyllyjä. Ne näyttivät kivoilta edelleen. Ei näin montaa vaan muutama.


Kanerva on kaunis väri.


Talon ulkonäöstä saimme myös vihdoin varmuutta viimeisiin päätöksiin. Tämä eritaso harjakatto keskeltä hieman korotetulla katolla ei ole vain meidän juttu.


Onko etupihan istutusten oltava aina kukkaa tai havua? Loistava idea istuttaa sisääntulon eteen tehty penkki täyteen mansikkaa.


Luonnonkivet ovat ihania. Haluan niitä johonkin istutusryhmään. Ehkä pionien kaveriksi.


Siinä se anti oli meidän osalta. Mutta kuitenkin olimme tyytyväisiä, että kävimme.

Kolmiosta kolmioon

$
0
0
Äkkiä se kesä meni. Elokuu lähenee puolta väliä ja työt alkaa. Meillä tämä tarkoitti viimeisen parin viikon aikana myös muuttoa. Nyt vihdoin netti toimii kunnolla ja pääsee taas tämän virtuaalimaailman kimppuun myös. Kesän melko täydellinen blogitauko teki kyllä hyvää ja nyt on taas uutta intoa tähän kirjoitteluun. 

Muutimme kolmiosta kolmioon, mutta neliöt tippuivat alle puoleen. Hieman on totuttelemista näin pieneen asuntoon, mutta eiköhän se tästä. Suurin vaikeus on säilytystilojen kanssa. Kun on tottunut 10 neliön kodinhoitohuoneeseen, 5 neliön vaatehuoneeseen, isoon keittiöön ym, on tavarat hieman haasteellista saada mahtumaan tänne. Mutta aikansa kaikkea ja nyt toistaiseksi näin.

Paljon hyvääkin on uudessa vuokra-asunnossamme. Voi miten olen kaivannut vanhan ajan maustehyllyä, tämä on niin kätevä. Talon keittiösuunnittelulistalle tulikin maustehylly oven taakse kohta jos sen saisi onnistumaan.


Lisäksi meillä on valoisaa, todella valoisaa. Ja kaupat ovat 200 metrin päässä.


Terassi oli minun vaatimukseni ja iso lasitettu terassi ajaa asiansa hyvin. Tällä hetkellä se tosin toimii varastotilana, mutta eiköhän se tässä syksyn kuluessa kuntoon saada.



Uuteen taloon haaveilemani Ikean tuolit olivat megatarjouksessa ja ne piti sitten ostaa valmiiksi. Onneksi niitä ei tarvitse varmaan säilöä kuin sen 1,5-2 vuotta.


Tämmöisillä uusilla tuulilla aloitetaan tämä syysausi. Minulle ainakin lämpö riittää ja syksy on jo tervetullut.

Chanel Mini flap bag

$
0
0
Blogin jutut ovat ovat viime aikoina olleet vahvasti sellaista yleishömppää, joten otetaan yksi toivottu laukkujuttu tähän väliin. Minulta on kyselty Chanelin mini flap bagistä ja tässä nyt siitä muutama kuva ja sana.

Minulta oli puuttunut musta pieni iltalaukku jo pitkään. Sellainen ei kädessä pidettävä clutch vaan pieni laukku. Laukku on tarkoitettu juhla käyttöön joten kooksi valikoitui mini neliön mallisena ja nahkaksi lampaannahka. Tämä on siis square mini, sitten on mini ja vielä mini mini. Pysä näistä sitten perillä :). Mitoiltaan laukku ei ole mitenkään kovin suuri, mutta syvyys on sen verran reilu, että tänne mahtuu todella hyvin kaikki iltamenoissa tarvittava.




Lampaannahka vs. caviar on se ikuinen kysymys. Minulla on kumpaakin ja kummallakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Minusta tämä lampaannahka on juhlavampi, joten sen halusin pienen iltalaukun materiaaliksi. Nahkan pinta on aivan silkkinen ja siksi hyvin helposti naarmuuntuva, mutta ehkä se iltamenoissa säilyy hyvänä. 

Cruise countdown osa 2

$
0
0
Meillä oli suunnitteilla täksi kesäksi karibian risteily 5-vuotis hääpäivän kunniaksi, mutta työkuvioiden muuttuessa päivät menivät sen verran ristiin, että jouduimme matkasta luopumaan. Kokonaan emme ajatuksesta luopuneet vaan siirsimme risteilyn talveksi. Olkoon se sitten 5-vuotis häämatkaristeily, jolloin samoja vesiä myöskin seilasimme.

Nyt on lomat jo anottu, matkat maksettu, lentoliput ostettu ja suosikki retketkin varattu. Eli nyt me todellakin aiotaan päästä lähtemään. Hieman pidemmän reissun ajattelimme tehdä ja risteily kestääkin 14 vuorokautta. Lähdemme joulun jälkeen ja uutta vuotta päästään laivassa juhlimaan. Muutenkin pidempi aika tuntuu hyvältä, koska viimeksi viikon risteilyllä aika tuntui loppuvan kesken. Tuossa ajassa ehtii nähdä ja tehdä kaikkea ihanaa ja vain olla ja nauttia hyvästä palvelusta ja erinomaisesta ruuasta.


Olemme olleet Royal Caribbeanin risteilyllä, mutta heiltä ei sopivaa pidempää reissua löytynyt, joten menemme Celebrity cruises -yhtiön risteilylle. Risteilyn kohteet sattuivat kaikki olemaan sellaisia missä ei olla käyty. Mitään suuria suunnitelmia ei meillä ole, vaan lähinnä mereen ja rantoihin liittyvää oleilua, uintia ja snorklausta. Lämpöä, sininen taivas, turkoosi meri ja pinkki mansikka daquiri, siinä jotain mitä odottaa koko syksy.

Jieldè pinkki jalkalamppu

$
0
0
Vaikka tytön synttärit ovat vasta kuukauden päästä, piti päivien yllättäen pimentyessä kaivaa lamppu jo esille. Me saimme lampun nopeasti, koska juuri tällainen sattui olemaan varastossa Design Yu:lla. Yleensä toimitusaika on 8-12 viikkoa. 


Malli tässä meidän lampussa on SI433 eli se pienempi näistä moniosaisista jalkalampuista. Lampun varressa on neljä 30 senttistä varren palaa ja lisäksi tuo lamppuosa sekä jalka. Koko on aika kiva lastenhuoneeseen, kun menee sekä työ- , nojatuoli- ja iltavalona tarvittaessa.



Erittäin hyvältä lamppu on tähän asti vaikuttanut. Pysyy toivotussa asennossa, on vakaa, valaisee hyvin ja onhan tämä niin nätti :). Työpöytä kuvassa on 75 senttiä korkea eli ihan normaalin koulupöydän korkuinen. Meillä on nyt otettu ensimmäiset askeleet taaperonhuoneesta vähän isomman tytön huoneeseen. Edellinen huone oli kyllä ihan luksus kokoinen melkein 20 neliöllään, joten nyt pitää huonetta suunnitella hyvin eri näkökulmasta, kun tytön huone tässä vuokra-asunnossa ei ole varmasti edes 10 neliötä. 
Viewing all 373 articles
Browse latest View live