Toisikohan se pinkin käytön aloittaminen jo kevään?
Kaipaus olisi jo kova. Eilen oli kyllä aika keväinen sää, kun ulos lähdettiin. Näin se pinkki huivi pitikin kaivaa kätköistä esiin. Tuo beige onneksi vähän tasoittaa pinkki-innostustani.
Pinkki oli myös reissun syy, kun vihdoin sain aikaiseksi käydä ostamassa Mulberryltä kalenteriin uudet sivut.
Meillä loma loppui ja into töihin menoon on aika nollissa. Miten nämä talvet jotenkin saa ihan nuutuneeksi. Päätin taas kerran, että minun pitäisi kyllä lähteä aurinkolomalle joululomilla. Ehkä ensi vuonna päästään sinne lomalle saakka eikä jäädä kotiin potemaan. Todella tarpeeseen se aurinkoenergia tulisi.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!