Kirjoitustauko venähtikin tämän blogin pisimmäksi. Meitä on vaivannut ihmeellinen pikkusairausten kierre ja aika ja energia meni nyt ihan tähän elämiseen. Toisaalta olin myös alkanut taas kasaamaan itselleni paineita siitä, kuinka monta postausta viikossa pitäisi tehdä ja postausintokin oli aika maassa. Nämä yhdessä sai koko blogin tuntumaan raskaalta. Nyt toivottavasti viimeinen vatsatauti on tältä kevää ohi menossa ja kevätenergiaa saisi tulla paljon takaisin. Blogin suhteen myös tajusin, että vähempi on enemmän ja olkoon se sitten vaikka 5 postausta kuussa jos siltä tuntuu.
Kotona ollaan puuhailtu kaikenlaista. Eteinen koki totaalisen muodonmuutoksen ja arkkarikin meni melko uuteen uskoon. Autokatoksessa runko töröttää pihalla valmiina ja kattotuoleja odotellaan. Kevään tullen näihin kotihommiin saa kyllä myös menemään hurjasti aikaa (ja rahaa).
Tässä Instagramkuvia pienenä sneak peek -henkisesti tulevasta.
Kuvissa on jo vahva kevätfiilis, vaikka tuonne harmaaseen säähän katsoessa se kaukaiselta tuntuukin. Ehkä tämä tästä.